Meistä

Myllyn historia alkoi vuonna 1909, kun alkuperäinen mylläri rakensi itselleen hollantilaistyyppisen tuulimyllyn Mustjalan kylään. Hänen poikansa jatkoi isän viitoittamalla tiellä, kunnes 60-luvulla valtiovalta lähetti hänet miettimään kapitalismin tarkoituksenmukaisuutta kauas Itä-Neuvostoliittoon. Sitkeänä kaverina hän palasi kotikonnuilleen Siperian vuosien jälkeen ja jatkoi siitä mihin oli jäänyt. Sittemmin Neuvostoliitton valtio järjesti uuden reissun Siperiaan josta mylläri ei koskaan palannut. 

Tämän jälkeen mylly autioitui ja alkoi hiljalleen rapistua, kunta suunnittel tiloihin teehuonetta/tanssisalonkia; alkuperäisen luonnonkiviseinän päälle muurattiin tiilikerros,Neuvostoliitto romahti. Jossain välissä miehittäjän sotilasjoukot olivat polttaneet siivet sekä osan puisista mekanismeista parakkiensa lämmitysuuneissa.

Mylly siirtyi nykyiseen omistukseensa sattumalta vuonna 1999, ja siitä lähtien paikkoja on laitettu kuntoon minkä on jaksettu/ehditty.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                     

 

Voit korostaa tärkeää tietoa tai ilmo

Yhteystiedot

mustjala veski Põlde 1, Mustjala, Saaremaa, Eesti mustjalaveski(at)gmail.com